Aikuissosiaalityö
Aikuissosiaalityön tavoitteena on sujuvan arjen ja osallisuuden mahdollistaminen kaikille.
Milloin aikuissosiaalityötä tarvitaan?
Voit olla meihin yhteydessä, jos tarvitset ohjausta ja tukea elämän eri tilanteissa. Tuen tarpeet voivat liittyä esimerkiksi:
- Arjessa selviytymiseen
- Huoleen taloudellisesta tilanteesta
- Opiskeluun tai työllistymiseen
- Lähisuhdeväkivaltaan
- Asumiseen
Palvelutarpeen arvioinnissa kartoitamme elämäntilannettasi ja arvioimme yhdessä kanssasi tuen tarvetta ja mahdollisia palveluja. Halutessasi voit ottaa läheisesi mukaan arviointiin. Tarvitsemasi palvelut kirjamme asiakassuunnitelmaan.
Aikuissosiaalityön osa-alueet
Järjestämme ja yhteensovitamme aikuissosiaalityössä erilaisia palveluja ja tukimuotoja. Esimerkiksi toimeentuloon ja talouden haasteisiin haemme vastauksia taloussosiaalityön keinoin, kun taas asumissosiaalityöhön liittyvät palvelut tukevat kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa asumista.
Taloussosiaalityö on talouden hallintaan ja toimeentuloon liittyvää sosiaalityötä, jonka tavoitteena on asiakkaan taloudellisen toimintakyvyn vahvistaminen.
Palveluvalikoimaamme kuuluvat
Hallituskatu 20
Työllistymistä edistävä sosiaalityö tähtää mahdollisuuksien luomiseen heikossa työmarkkina-asemassa oleville. Pitkittynyt työttömyys ja osatyökykyisyys saattavat tarvita erityisiä tukimuotoja, jotta työllistyminen tai paluu työelämään onnistuu.
Aikuissosiaalityö on muiden työllistymistä tukevien toimijoiden (te-palvelut ja kunnat) kumppani ja meillä on lakisääteinen tehtävä olla mukana aktivointisuunnitelmien ja Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) työllistymissuunnitelman laadinnassa. Aikuissosiaalityön palveluja työllistymisen tueksi ovat muun muassa työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus.
Pyrimme aikuissosiaalityössä vahvistamaan myös muiden kuin työttömien mahdollisuuksia osallistua toimintaan ja työelämään. Esimerkiksi työtoimintaa voidaan järjestää tukemaan pitkäaikaissairaan kuntoutumista työkykyiseksi ja mahdollistaa siten aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan.
Lue lisää Työllistymistä ja osallisuutta edistävistä palveluista
Hallituskatu 20
Asumissosiaalityön tavoitteena on mahdollistaa itsenäinen asuminen.
Järjestämme aikuissosiaalityössä palveluja asunnottomuuden ehkäisemiseksi, tilapäisen asumisen mahdollistamiseksi, kotona asumisen tukemiseksi ja palveluasumisen tarpeisiin. Palveluasuminen toteutetaan palveluyksikössä.
Palveluvalikoimaamme kuuluvat
- Asunnottomuustyö
- Asumisneuvonta
- Tilapäinen asuminen
- Tuettu asuminen
- Yhteisöllinen asuminen
- Ympärivuorokautinen asuminen
Lue lisää Työikäisten kotona asumisen tuesta ja asumispalveluista
Hallituskatu 20
Sairaus, vamma tai lapsen syntymä voivat vaikuttaa monella tavalla arkeesi. Uudella elämäntilanteella voi olla vaikutuksia esimerkiksi ihmissuhteisiin, asumiseen, työ- ja toimintakykyyn tai toimeentuloon. Terveydenhuollon sosiaalityö turvaa arkielämän jatkuvuutta osallistumalla potilaan kokonaisvaltaisen hoidon ja kuntoutuksen suunnitteluun.
Jokaiselle osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä tai -ohjaaja, jonka kanssa voit keskustella muuttuneesta elämäntilanteestasi, jäsentää elämäntilannetta terveydellisten muutosten ja arkielämän yhteensovittamisessa, etsiä keinoja ja ratkaisuja arjessa selviytymiseen sekä keskustella tarkoituksenmukaisista palveluista.
Sosiaalityöntekijä
- tarjoaa psykososiaalista tukea
- osallistuu työ- ja toimintakyvyn arviointiin
- osallistuu kuntoutuksen ja kotiutuksen suunnitteluun
- arvioi potilaslähtöisesti sosiaaliturvaetuuksien ja palveluiden tarvetta sekä avustaa niitä vireille
- tekee yhteistyötä läheisten kanssa
- hyödyntää laajoja viranomais- ja yhteistyöverkostoja palveluiden saamiseksi
- sekä toimii asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa.
Hallituskatu 20
Maahanmuuttajana voit saada meiltä neuvontaa ja ohjausta
- palveluihin
- talouteen ja toimeentuloon
- sekä arkeen liittyvissä asioissa.
Jos tarvitset alkukartoituksen tai kotoutumissuunnitelman, ota yhteyttä oman kotikuntasi viranomaiseen tai TE-palveluihin.
Hallituskatu 20
Vaikka nuorten ja nuorten aikuisten parissa tehtävä sosiaalityö on yleistä sosiaalityötä, haluamme kuitenkin kiinnittää heihin erityistä huomiota. Nuoruus on herkkä elämänvaihe, jossa tuen tarve voi olla hyvinkin suuri. Nuorten parissa tehtävässä sosiaalityössä korostuvat talouteen, asumiseen, mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvät haasteet sekä opiskeluun ja työelämän alkuun liittyvät kysymykset. Teemme aikuissosiaalityössä laajasti yhteistyötä eri toimijoiden, kuten kuntien nuorisotyön, Ohjaamojen, Etsivän nuorisotyön, Nuorten työpajojen ja Kelan kuntoutuspalvelujen kanssa.
Hallituskatu 20
Vanhussosiaalityö on sosiaalityötä erityistä tukea tarvitseville yli 65-vuotiaille asiakkaille, joille yleiset ikäihmisten palvelut eivät ole riittäviä. Ikäihminen voi tarvita erityistä tukea esimerkiksi sosiaalisten ja taloudellisten asioidensa selvittämiseen ja hoitamiseen. Myös palvelujen järjestäminen voi vaatia useamman ammattilaisen yhteistyötä.
Hallituskatu 20
Ota yhteyttä!
Voit hakea aikuissosiaalityön palveluja soittamalla puhelinaikana aikuissosiaalityön asiakasohjaukseen. Tavoitat meidät myös OmaEP Chatin kautta.
Kiireettömässä asiassa voit myös jättää itsestäsi tai läheisestäsi (läheisen suostumuksella) sähköisen yhteydenottopyynnön tai lähettää viestin OmaEP-sovelluksessa. Vastaamme sovelluksen kautta viestiisi kolmen arkipäivän kuluessa.
Digitaaliset palvelumme ja yhteystietomme löydät myös yhteystiedoista sivun lopusta.
Aikuissosiaalityön asiakasohjauksesta saat palveluihimme liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Tarvittaessa sinut ohjataan omalle työntekijällesi asian tarkempaa selvittelyä varten.
Soita meille
Aikuissosiaalityön asiakasohjaus 040 636 7999
Puhelinaika ma–pe 9–11 ja 12–14
Tavoita meidät Chat-palvelussa
Voit olla meihin yhteydessä myös Oma EP Chatin kautta. Olemme paikalla ma–pe 9–11 ja 12–14
Vahvaa tunnistautumista ei tarvita, jos haluat keskustella tai kysyä jotain vain yleisellä tasolla. Ilman vahvaa tunnistautumista pääset asioimaan verkkosivun oikeasta laidasta Konsti-hahmoa klikkaamalla ja valitsemalla ”Anonyymi asiointi”. Jos asiasi koskee tietosuojan alaisia asioita, kuten saamaasi päätöstä, sinun tulee tunnistautua chattiin vahvasti, esimerkiksi pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Chat keskustelu voidaan tarvittaessa muuttaa videoyhteydeksi.
Hallituskatu 20
Ikäihmisten osalta palvelut käynnistyvät yleensä yhteydenotolla ikäihmisten asiakasohjaukseen. Aikuissosiaalityö tulee mukaan tilanteissa, joissa ikäihmisten palvelut eivät ole riittäviä, vaan tarvitaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä. Sosiaalityöntekijä arvioi sosiaalista ja taloudellista tilannettasi ja tekee tiivistä yhteistyötä läheistesi ja muiden verkostojesi kanssa.
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinnumero 06 2307 550
Puhelinaika ma–pe 9–11 ja 12–14
Hallituskatu 20
Terveydenhuollossa tavoitat sosiaalityöntekijän arkipäivisin virka-aikana. Palvelumme ovat maksuttomia.
Voit ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään henkilökunnan välityksellä tai suoraan hyvinvointialueen puhelinvaihteen kautta
Puhelinvaihde 06 415 4111
Toimistosihteeri 06 415 4593
Seinäjoen keskussairaala, E-osa, 2. kerros Kartta
Hallituskatu 20
Oletko huolissasi täysi-ikäisen henkilön hyvinvoinnista ja arvioit, että hän ei selviydy ilman tukea huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan?
Voit tehdä ilmoituksen sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä (ns. huoli-ilmoitus) sähköisenä tai tulostettavalla lomakkeella. Tulostettavan lomakkeen voit palauttaa alueesi aikuissosiaalityön toimipaikkaan.
Jos sinulla on henkilön suostumus yhteydenottoon, tee huoli-ilmoituksen sijaan sähköinen yhteydenottopyyntö.
Hallituskatu 20
Yhteystiedot
Puhelinnumerot
Sosiaalisen luototuksen neuvonta
Sosiaalisen luototuksen tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää ihmisen itsenäistä suoriutumista.
Puhelin
Soittoajat
ma
09:00-10:00
ti
09:00-10:00
ke
09:00-10:00
to
09:00-10:00
Digitaaliset palvelut
Chat-palvelu, aikuissosiaalityön ohjaus ja neuvonta (OmaEP digipalvelu)
Chat-palvelu, aikuissosiaalityön ohjaus ja neuvontaVoit tehdä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotukihakemuksen Omapalvelussa.
Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotukihakemus (Omapalvelu)Voit tehdä sähköisesti ilmoituksen sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä Omapalvelun kautta.
Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta sähköisesti (Omapalvelu)Voit ottaa yhteyttä sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen.
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen (Omapalvelu)Toimipisteet
Puhelinnumerot
Aikuissosiaalityön asiakasohjaus
Aikuissosiaalityön asiakasohjauksesta saat palveluihin liittyvää yleistä neuvontaa ja ohjausta sekä henkilökohtaisempaa asiakasohjausta.
Puhelin
-
Numeroon ei voi lähettää tekstiviestejä
+358 406367999
Soittoajat
Puhelinaika
ma
09:00-11:00,
12:00-14:00
ti
09:00-11:00,
12:00-14:00
ke
09:00-11:00,
12:00-14:00
to
09:00-11:00,
12:00-14:00
pe

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen (Omapalvelu)