Kuva on otettu ylhäältä. Kuvassa näkyy lapsen ja aikuisen kädet, heidän järjestellessään pieniä leikkihedelmiä lokeroihin lokeroiden pohjalla olevien kuvakorttien mukaisesti.

Asiantuntija- ja terapiapalvelut

Asiantuntija- ja terapiapalveluissa työskentelee moniammatillinen työryhmä, joka tuottaa erityistason palveluita hyvinvointialueen asiakkaille.

Moniammatillisella työryhmällämme on laaja asiantuntemus

Asiantuntija- ja terapiapalveluissa asiakkaan toimintakykyä arvioidaan toiminnallisen havainnoinnin avulla. Havaintoja tehdään myös asiakkaan toiminta- ja elinympäristöissä. Asiantuntijat laativat asiakkaalle suositukset ja lausunnot sekä kuntoutussuunnitelman.

Asiakkaalle nimetään yhteyshenkilö sujuvaa asiointia varten. Asiantuntijoiden ja terapeuttien työryhmään kuuluu muun muassa psykologeja, terapeutteja, sosiaalityöntekijöitä, nepsy-valmentaja ja kehitysvammatieteen erikoislääkäri.

Lasten varhaisen kuntoutuksen tarpeisiin vastaavat kuntoutusohjaajat. Kuntoutusohjaaja on sosiaalityöntekijä tai kuntoutussuunnittelija, joka toimii myös yhteyshenkilönä lapsen kotikunnan palveluihin.

  • kehityksen seuraaminen
  • kuntoutuksen suunnittelu
  • työ-, opiskelu- ja ajokyvyn arvioiminen
  • kehitysvammaisen muistiasiakkaan toimintakyvyn arvioiminen

Lisäksi olemme tukena

  • varhaiskasvatukseen, kouluun ja opiskeluun liittyvissä ratkaisuissa
  • erilaisten haastavien elämäntilanteiden selvittelyssä

Palveluihimme kuuluvat myös

  • diagnostiikkaa koskevat tutkimukset
  • case- työnohjaus/ konsultaatio asiakkaan lähityöntekijöille
Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Asiantuntija- ja terapiapalvelujen osana tarjotaan asiakkaan toimintaympäristöön jalkautuvia ns. matalan kynnyksen palveluja. Palvelut on suunnattu vammaispalveluiden asiakkaille, joilla voi olla kielellisiä vaikeuksia, neuropsykiatrisia oireita, autismin kirjon haasteita, kehitysvamma, oppimisvaikeuksia tai liitännäisenä erilaisia mielenterveyspulmia.

Työmuotoina ovat

  • kuntoutusohjaus
  • alkukommunikaatio-ohjaus
  • vanhempien tai lähihenkilöiden ohjaus ja neuvonta
  • neuropsykiatrinen valmennus
  • valmennuskäynnit
  • tukikeskustelut sekä tilannearviot
Joupin neuvola

Hallituskatu 20

Yhteystiedot

Toimipisteet

Puhelinnumerot

Asiantuntijapalvelut, vammaiset

Voit olla meihin yhteydessä, jos haluat kysyä asiantuntijapalveluista

Puhelin

Soittoajat

Suunnittelija

ma 08:00-15:00
ti 08:00-15:00
ke 08:00-15:00
to 08:00-15:00
pe 08:00-15:00

Asiakassihteeri

ma 12:00-13:00
ti 12:00-13:00
ke 12:00-13:00
to 12:00-13:00
pe 12:00-13:00

Sairaanhoitaja

ma 08:30-11:00
ti 08:30-11:00
ke 08:30-11:00
to 08:30-11:00
pe 08:30-11:00