Varhaisen tuen perhetyö
Varhaisen tuen perhetyöllä tuetaan lapsiperheitä, joilla on voimavaroja vastaanottaa ja hyödyntää lyhytkestoinen, ohjauksellinen työskentely. Teemme varhaisen tuen perhetyötä perheen kotona.
Varhaisen tuen perhetyö
Varhaisen tuen perhetyö on ohjausta, neuvontaa, mallintamista ja yhdessä tekemistä. Tärkein varhaisen tuen perhetyön menetelmä on keskustelu. Työ voi sisältää kotikäyntien lisäksi vertaisryhmiä ja verkostotyötä. Perhe voi pyytää palvelua esimerkiksi lapsen eri ikäkausiin liittyviin haasteisiin, elämäntilanteisiin liittyviin kriiseihin tai arjen rytmittämiseen.
Kenelle ja millä ehdoin varhaisen tuen perhetyötä?
Palvelu on tarkoitettu kaikille lapsiperheille. Perhe voi itse pyytää palvelua vastaavalta perheohjaajalta tai muulta perhekeskuksen toimijalta, joka välittää palvelupyynnön vastaavalle perheohjaajalle. Palvelua myönnetään vanhemmalle ja tapaamisista tehdään lyhyt kirjaus asiakastietojärjestelmään. Palvelu on asiakkaalle maksutonta ja lyhytkestoista (1–5 käyntiä).
Myös jotkut yhdistykset, kuten Nuorten Ystävät ry:n Komiasti kotona ja opintiellä voivat järjestää vastaavaa palvelua, tutustu alueesi palveluihin.
Yhteystiedot
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Varhaisen tuen perhetyö, Alajärvi, Vimpeli ja Lappajärvi
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Perhetyön vastaava Riikka Salli
+358 401427717 -
Vastuuyksikköjohtaja Emmi Tietäväinen
+358 407590102
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Varhaisen tuen perhetyö, Alavus, Kuortane, Ähtäri ja Soini
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Perhetyön palveluvastaava Anniina Aaramaa, anniina.aaramaa@pihlajalinna.fi
+358 405168039 -
Vastuuyksikköjohtaja Emmi Tietäväinen
+358 407590102
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Varhaisen tuen perhetyö, Kauhava ja Evijärvi
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Vastaava perheohjaaja Suvi Hautamäki
+358 503645733 -
Vastuuyksikköjohtaja Emmi Tietäväinen
+358 407590102
Puhelinnumerot
Varhaisen tuen perhetyö, Kurikka ja Ilmajoki
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Vastaava perheohjaaja Virpi Pihlajamäki
+358 447902390 -
Vastuuyksikköjohtaja Emmi Tietäväinen
+358 407590102
Puhelinnumerot
Varhaisen tuen perhetyö, Kauhajoki, Isojoki, Karijoki ja Teuva
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Vastaava perheohjaaja
+358 406650997 -
Vastuuyksikköjohtaja Emmi Tietäväinen
+358 407590102
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Varhaisen tuen perhetyö, Seinäjoki ja Isokyrö
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Vastaava perheohjaaja Sirpa Alaranta
+358 405740359 -

Varhaisen tuen perhetyö, Lapua
Varhaisen tuen perhetyön puhelinasiointi.
Puhelin
-
Vastaava perheohjaaja Sanna Katajamäki
+358 444384032 -