Perhe leikkii ulkona

Lapsiperhe­sosiaalityö

Lapsiperhesosiaalityön palveluilla tuemme lapsen kasvua ja kehitystä sekä perheiden omaa selviytymistä haastavissa elämäntilanteissa.

Lapsiperhesosiaalityö

Lapsiperheiden haasteita voivat olla esimerkiksi uupuminen, kasvatuskysymykset, päihteet, mielenterveyden ongelmat, perheväkivalta, koulunkäynti yms. Tarkoituksena on tukea perhettä niin, että lapsen on hyvä olla, kasvaa ja kehittyä. Palvelu on vapaaehtoista, työmme perustuu sosiaalihuoltolakiin ja lastensuojelulakiin (sosiaalihuoltolaki (finlex.fi) ja lastensuojelulaki (finlex.fi)). Hyödynnämme työssämme systeemistä työotetta.

Kenelle palvelu on tarkoitettu

Asiakkaana on 0–17-vuotias lapsi, mutta työskentelyssä huomioimme ja osallistamme kaikki perheenjäsenet. Asiakkaaksi voi hakeutua ottamalla yhteyttä itse tai yhteistyötahojen kautta. Yhteydenoton jälkeen lapselle tehdään palvelutarpeen arviointi, minkä aikana sosiaalityöntekijä arvioi yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tilannetta ja tuen tarvetta. 

Palvelutarpeen arvioinnin aikana

Palvelutarpeen arvioinnin aikana olemme yhteydessä ilmoituksen tekijään ja sosiaalityöntekijä tapaa lasta. Huoltajat tapaamme kotikäynnillä tai huolehdimme yhteydenpidosta muulla tavalla. Kartoitamme lapsen tilannetta tarvittaessa koulusta, terveydenhuollosta, neuvolasta, päiväkodista tai muusta paikasta. Huoltajan tilannetta kartoitamme tarvittaessa terveydenhuollosta, poliisilta tai muilta yhteistyötahoilta. Lisäksi kartoitamme lapsen ja perheen läheisverkoston ja sen mahdollisuudet tukea lasta ja perhettä. Perhetyöntekijän käynnit kotona voivat kuulua palvelutarpeen arviointiin. Palvelutarpeen arvioinnissa työparina voi toimia työntekijä, joka jo tuntee lapsen/perheen (esim. koulukuraattori, psykologi). Palvelutarpeen arviointiin voi tarvittaessa kuulua päihdearvio lapselle tai huoltajalle. Arvioinnista tehdään kirjallinen yhteenveto, joka käydään läpi perheen kanssa. 

Palvelut

Perheelle tarjottava tuki voi olla sosiaalihuollon asiakkuuden perusteella esimerkiksi 

  • sosiaalityöntekijän ohjaus ja neuvonta 
  • sosiaaliohjaus 
  • kotiin järjestettävä perhetyö 
  • tukihenkilö tai tukiperhe 
  • lapsiperheiden kotipalvelu 
  • lapsen harrastustoiminnan tukeminen.

Yhteystiedot

Puhelinnumerot

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Sähköinen asiointi

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat- palvelu

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat-palvelu

Toimipisteet

Alajärven perhekeskus
Alvar Aallon tie 2

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Alajärvi, Lappajärvi, Vimpeli

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Alavus, Kuortane, Soini, Ähtäri

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 12:00-13:00
ti 12:00-13:00
ke 12:00-13:00
to 12:00-13:00
pe 12:00-13:00

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Evijärvi, Kauhava

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Lapsiperheiden kotipalvelu, Evijärvi ja Kauhava

Lapsiperheiden kotipalvelun puhelinasiointi.

Lapsiperheiden kotipalvelu, Niittyvilla, Ilmajoki

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut
Lapsiperheiden kotipalvelu

Puhelin

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Ilmajoki

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 10:00-11:00
ti 10:00-11:00
ke 10:00-11:00
to 10:00-11:00

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Sähköinen asiointi

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat- palvelu

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat-palvelu

Toimipisteet

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Kauhajoki, Karijoki, Isojoki, Teuva

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 12:00-13:00
ti 12:00-13:00
ke 12:00-13:00
to 12:00-13:00
pe 12:00-13:00

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Sähköinen asiointi

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat- palvelu

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat-palvelu

Toimipisteet

Sosiaalipalvelut, Seinäjoki
Alvar Aallon katu 9 C
Seinäjoen perhekeskus
Hanneksenrinne 7

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Isokyrö

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 10:00-11:00
ti 10:00-11:00
ke 10:00-11:00
to 10:00-11:00
pe 10:00-11:00

Kurikan perhekeskus
Mäkitie 47 A

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Kurikka

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-10:00
ti 09:00-10:00
ke 09:00-10:00
to 09:00-10:00
pe 12:00-13:00

Kurikan perhekeskuksen neuvonta

Perhekeskuksen neuvonta

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-11:00, 12:00-15:00
ti 09:00-11:00, 12:00-15:00
ke 09:00-11:00, 12:00-15:00
to 09:00-11:00, 12:00-15:00
pe 09:00-11:00, 12:00-15:00

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Sähköinen asiointi

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat- palvelu

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat-palvelu

Toimipisteet

Alajärven perhekeskus
Alvar Aallon tie 2

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Alajärvi, Lappajärvi, Vimpeli

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Sähköinen asiointi

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat- palvelu

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat-palvelu

Toimipisteet

Lapuan perhekeskus
Siiriläntie 3

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden kotipalvelu, Lapua

Lapsiperheiden kotipalveluiden puhelinasiointi.

Puhelin

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Lapua

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-13:00

Sosiaalipalveluiden neuvonta, Lapua

Sosiaalikeskuksen puhelinpalvelu.

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-13:00

Perhekeskuksen asiakasohjaus

Perhekeskuksen puhelinasiointi

Puhelin

Soittoajat

ma 09:00-15:00
ti 09:00-15:00
ke 09:00-15:00
to 09:00-15:00
pe 09:00-15:00

Sähköinen asiointi

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat- palvelu

Perhekeskuksen asiakasohjauksen chat-palvelu

Toimipisteet

Sosiaalipalvelut, Seinäjoki
Alvar Aallon katu 9 C
Seinäjoen perhekeskus
Hanneksenrinne 7

Puhelinnumerot

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut, Seinäjoki