Etelä-Pohjanmaan koronatilanne heikentynyt nopeasti - Seinäjokisille järjestetään uusi aikaistettu rokotuspäivä

  • Tiedote
  • 14.11.2023 klo 15.28

Koronatartuntojen määrä on lähtenyt jyrkkään nousuun Etelä-Pohjanmaalla.

– Koronaepidemia näkyy sairaalakuormituksessa. Korona tuo erityisesti iäkkäämpiä potilaita päivystykseen ja osastohoitoon hengitystieoireiden ja yleistilan laskun takia. Koronatartuntojen määrä on noussut nyt viikko viikolta ja myös jätevedessä näkyy valtakunnallisesti koronaviruksen määrän kasvua, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä.

Kausi-influenssatapauksia ei ole toistaiseksi todettu Etelä-Pohjanmaalla. Suomessa on todettu muutamia influenssa A-tapauksia. Yleensä epidemiahuippu osuu joulukuun loppupuolelle-tammikuulle.

Ajanvaraus riskiryhmiin kuuluvien korona- ja influessarokotuksiin on paraikaa avoinna. Lisäksi hyvinvointialue järjestää seinäjokisille yli 80-vuotialle uuden aikaistetun rokotuspäivän torstaina 16.11. kello 16–20.

– Iäkkäät ovat erityisen alttiita vakaville taudinkuville, joten heidän rokottamisensa on ensiarvoisen tärkeää, toteaa terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialuejohtaja Tiina Perä.

Torstain 16.11. rokotuspäivä järjestetään Seinäjoen Y-talolla. Rokotusaika tulee varata etukäteen. Ajanvarauksen voi tehdä ympäri vuorokauden sähköisesti osoitteessa www.hyvaep.fi/sahkoinen-asiointi

16.11. rokotuspäivään voi varata ajan myös puhelimitse. Puhelinajanvaraus toimii keskiviikkona 15.11. klo 13–15 ja torstaina 16.11. klo 9–11 numeroissa 050 529 2104 ja 044 425 5840.

– Asumispalveluyksiköissä rokotukset ovat jo käynnissä, Perä täydentää.

Seinäjoen toinen rokotuspäivä, 24.11., toteutetaan aiemmin suunnitellun mukaisesti.

Ajat koronarokotuksiin ovat olleet todella kysyttyjä. 24.11 rokotuspäivään on tullut lisää aikoja ja tilaa on myös Peräseinäjoen ja Ylistaron toimipisteisteillä.

Hyvinvointialue järjestää eri paikkakunnilla myös niin sanottuja walk in -rokotustapahtumia, joissa rokotukseen voi tulla ilman ajanvarausta. Paikkakuntakohtaiset tiedot löytyvät hyvinvointialueen verkkosivustolta www.hyvaep.fi/palvelu/kausirokotukset/

Samalla käynnillä asiakas voi saada sekä koronarokotteen tehosteannoksen että kausi-influenssarokotteen. Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville rokotteet ovat maksuttomia.

– Jos olet sairastanut lähiaikoina koronan, tehosteannoksen voi antaa, kun edellisestä rokotteesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään 3 kuukautta, kertoo Elina Kärnä.

Palvelua tai kokonaisuutta koskevat tiedotteet ja uutiset

OmaEP mobiilisovellus on julkaistu sovelluskaupoissa

Maastopalovaroitus on voimassa