Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut päätökseen, aluehallitus käsittelee asiaa ensi viikolla
- Tiedote
- 1.2.2024 klo 11.26
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Päätöskokous järjestettiin 30.1.2024.
Neuvotteluiden käynnistyessä yt-menettelylle asetettu säästötavoite oli vähintään 3–5 miljoonaa euroa.
Yhteistoimintaneuvotteluihin ovat osallistuneet henkilöstöä edustavat järjestöt sekä työnantajan edustajat. Neuvottelut on käyty realistisessa hengessä.
Työnantaja on laatinut yt-neuvottelujen pohjalta esityksen tarvittavista toimenpiteistä vuodelle 2024. Esitys viedään käsiteltäväksi aluehallituksen 5.2. järjestettävään kokoukseen.
Aluehallitukselle esitetään muun muassa henkilöstön lomautuksia. Mikäli lomautuksiin päädytään, ne toteutetaan potilas-, asiakas- ja työturvallisuus huomioiden. Lomautukset painottuisivat hallinto-, asiantuntija- ja tukitehtäviin sekä kiireettömään, ajanvaraukselliseen toimintaan.
– Tarvitsemme nyt nopeasti vaikuttavia toimenpiteitä, sillä palvelurakenteen muuttaminen tuo säästöjä vasta viiveellä, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen toteaa.
Lisäksi aluehallitukselle esitetään määräaikaisuuksiin, eläköitymisiin ja irtisanomisiin liittyviä toimenpiteitä sekä koulutusmäärärahoihin kohdistuvia leikkauksia. Esityksenä on myös Edenred-henkilöstöetuudesta luopuminen vuoden 2024 ajaksi.
Tarkemmat tiedot yt-menettelyyn pohjautuvista säästöesityksistä ovat luettavissa aluehallituksen esityslistalta.