Elina Rahkolalle tunnustuspalkinto hyvästä vanhustyön johtamisesta
- Tiedote
- 11.5.2023 klo 17.30 (Muokattu: 11.5.2023 klo 18.53)
Teuvan Intervalli- ja kuntoutusyksikön palveluvastaava Elina Rahkolalle on myönnetty 26.4.2023 vuoden vanhustyön johtajan tunnustuspalkinto.
”Mitä ihmettä, minulle tällainen palkinto?”, Rahkola kertoo hämmästyneensä, kun soitto Tehyltä tuli ja hän sai kuulla valinnastaan.
La Carita -säätiö on myöntänyt tunnuspalkintoa vuodesta 2011 lähtien yhteistyössä Tehyn kanssa. Säätiön tarkoituksena on edistää vanhusten ja ikääntyvien hyvinvointia Suomessa.
Ehdolle Rahkolan puuhasivat oman yksikön työntekijät – salassa totta kai. Perustelukirjeessään he kuvailevat Rahkolaa hoito- sekä johtamistyön rautaiseksi ammattilaiseksi ja kiittävät sitä, että hän on esihenkilönä lähellä ja tavoitettavissa.
”Kyllä sellaisen motivaatioruiskeen sain palkinnon myötä! Merkitsee todella paljon, että se tuli juuri henkilökunnalta, heidän aloitteestaan! Tuntuu, että jotain olen tehnyt oikein.”
Esihenkilökokemusta Rahkolalle on kertynyt lähes 12 vuotta. Nykyisessä virassaan Intervalli- ja kuntoutusyksikön palveluvastaavana hän on toiminut vuodesta 2022. Hoitoalalla vuodesta -94.
”Näen, että tehtäväni esihenkilönä on pitää henkilöstöstä huoli niin, että heitä on riittävästi ja heillä on resursseja tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Täytyy muistaa mitä varten tätä työtä tehdään. Tärkeintä on, että vanhukset saavat hyvän ja laadukkaan hoidon – arvoisensa.”
Oman yksikön henkilökuntaa Rahkola kehuu tyytyväisenä:
”Työyhteisö on mahtava, on hyviä tyyppejä ja kovia tekemään töitä. Vaikka työ on fyysisesti ja joskus eettisestikin kuormittavaa, työyhteisössämme huokuu positiivisuus ja tekemisen meininki.”
”Vanhustyöstä haluan sanoa, että se on hienoa ja äärimmäisen arvokasta työtä. Ikäihmiset ovat ihania. Jokainen on oma yksilö ja oma persoonansa. Heidän kanssaan on hienoa toimia ja on tärkeää saada antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.”
Vanhusten parissa työskenteleviä Rahkola muistuttaa arvostamaan omaa työtään ja olemaan ylpeitä siitä. Vanhustyötä on tärkeää tuoda näkyväksi.
”Se on oikeasti todella tärkeää työtä.”