Arjen Turvaaja -tunnustus Eila Runsalalle eteläpohjalaisten hyväksi tehdystä työstä

  • Tiedote
  • 15.2.2023 klo 15.58 (Muokattu: 15.2.2023 klo 15.58)

Kun takana on yli 42 vuotta työuraa, matkaan mahtuu monenlaista.

Mutta tätä Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä kotihoidon johtajana työskennellyt Eila Runsala ei osannut odottaa:

”Kun sain kuulla, että Arjen Turvaaja -tunnustus oli myönnetty minulle, olin aivan mykistynyt. En voinut uskoa sitä todeksi. Jo se, että minua oli ehdotettu palkinnon saajaksi, on suuri kunnia”, Runsala kertoo.

Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS myönsi kolmelle henkilölle tunnustukset ansiokkaasta ja poikkeuksellisen sitoutuneesta työotteesta julkisten palvelujen parissa. Heistä yksi oli Suupohjan sote-palveluissa uransa tehnyt Eila Runsala. Presidentti Tarja Halonen luovutti palkinnot keskiviikkona 15.2.2023 järjestetyssä juhlatilaisuudessa.

Vankka hoito- ja hoiva-alan osaaja. Pitkäjänteinen kehittäjä. Suuntaa näyttävä esihenkilö. Ihmisten ja asioiden johtaja.

Näin kuvailevat Runsalan kanssa työskennelleet hänen työotettaan.

Palkittu itse korostaa yhteistyön voimaa.

”Etelä-Pohjanmaalla on tehty valtavasti kehitystyötä ikäihmisten palveluissa, me kaikki alueet yhdessä. Vaikka edellinen sote-uudistus kaatuikin, me jatkoimme työtä.”

Tämän työn hedelmänä Etelä-Pohjanmaalla oli jo käytössä varsin yhteneväiset mallit niin ikäihmisten asiakasohjauksesta, päivätoiminnasta kuin kotihoidossa – jo ennen hyvinvointialueen käynnistymistä.

Runsalalle tärkeää on ollut uuden kulttuurin luominen.

”Mieluummin ollaan aina hiukan edellä kuin muita jäljessä”, Runsala summaa pilke silmäkulmassaan.

Asiakkaille ja työntekijöille edellä olo on näkynyt esimerkiksi uuden teknologian käyttöönotolla.

Kotihoidossa on käytössä toiminnanohjausjärjestelmät, robotiikka auttaa lääkejakelussa ja hoitajien käyntejä voidaan toteuttaa myös etänä.

”Ikäihmisten palveluissa on jo pitkään haluttu olla moderneja ja pysyä ajan mukana.”

”Sovituista linjauksista pidetään yhdessä kiinni. Silti meillä on rohkeutta pysähtyä, arvioida tilannetta uudelleen ja muuttaa toimintaamme, jos matkaan tuleekin mutkia.”

Erityisesti kotihoito on Runsalan sydäntä lähellä.

”Painopiste siirtyy koko ajan yhä enemmän kotiin annettaviin palveluihin, ja kotihoidon piirissä on monen ikäisiä asiakkaita.”

”Kotihoidossa työntekijä pääsee käyttämään kaikkea osaamistaan hyvin laajasti, ja myös kouluttautumaan lisää. Työ on itsenäistä, mutta takana on aina tiimin tuki.”