Aluevaltuusto hyväksyi UTV-ohjelman

  • Tiedote
  • 9.10.2023 klo 15.15 (Muokattu: 11.10.2023 klo 22.03)

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto käsitteli 9.10. kokouksessaan hyvinvointialueen uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelmaa (UTV-ohjelma). Laajan keskustelun jälkeen aluevaltuusto hyväksyi UTV:n puiteohjelmana.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti UTV-ohjelmaan lisäyksenä, että valtuustoryhmille maksettavista ryhmärahoista luovutaan kokonaan heti vuodenvaihteen jälkeen 1.1.2024 alkaen. Esitystä kannatettiin, mutta se hylättiin äänestyksessä äänin 49–10.

UTV-ohjelma sisältää useita eri tasoisia toimenpiteitä toiminnan kehittämiseen ja noin 56 miljoonan euron kustannussäästöjen aikaansaamiseen. UTV-ohjelma on laadittu vuosille 2024–2026. Tänä aikana hyvinvointialueen tulee saada taloutensa tasapainoon. Vuodelle 2024 kohdistuva säästötavoite on 15 miljoonaa euroa.

Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko korosti, että kyseessä on nimenomaan puiteohjelma.

– Olemme nyt antaneet viranhaltijoille luvan ryhtyä toteuttamaan UTV-ohjelmaa tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Yksittäiset toimenpiteet tulevat hallintosäännön mukaisesti luottamushenkilöiden päätettäviksi. Kaikkien ohjelmaan liittyvien päätösten vaikutusarviointi, mukaan lukien yhteisvaikutukset, tulee ennalta arvioida ennen päätöksentekoa.

UTV-ohjelman päälinjat muodostuvat sekä henkilöstökuluista että tilojen vähentämisestä aikaansaatavista säästöistä.

Hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen muistutti, että vaikka lakkautettavien toimipisteiden listaa ei ohjelmassa enää olekaan, ei neliöistä saatava säästö synny tyhjästä.

– Muutoksia tullaan tekemään. Keskeisintä on lakisääteisten palvelujen järjestäminen taloustilanne huomioiden.

Merkittävimmät UTV:n kehityskohteet ovat digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden vahvistaminen sekä liikkuvien palveluiden, kuten kotisairaalatoiminnan, kehittäminen.

Lisäksi pyritään kohti nykyistä kevyempiä palvelumuotoja, esimerkiksi edistetään siirtymää ympärivuorokautisesta palveluasumisesta kohti yhteisöllistä asumista.

 

Palvelua tai kokonaisuutta koskevat tiedotteet ja uutiset

Apua järkytyksen käsittelyyn on saatavilla

Hammashoitoloiden ajanvarausluukut suljetaan