Perheasioiden sovittelu

Perheasioiden sovittelun tavoitteena on sovittelun keinoin auttaa ratkaisemaan perheen ristiriitoja ja erityisesti turvata lapsen asema, jos vanhemmat päättävät erota. 

Perheasioiden sovittelu

Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoinen, luottamuksellinen ja asiakkaille maksuton palvelu. Se on tarkoitettu perheille, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia.

Tavoitteena on sovittelun keinoin auttaa ratkaisemaan perheen ristiriitoja ja erityisesti turvata lapsen asema, jos vanhemmat päättävät erota. Perheasioiden sovittelu on tarpeen silloin, kun avio- tai avopuolisot miettivät eroa tai pohtivat eron jälkeistä tilannetta.

Sovittelun avulla halutaan helpottaa perheen elämää riippumatta siitä, päätyvätkö puolisot eroon. Sovittelussa kiinnitetään erityistä huomiota lasten asemaan ja tilanteeseen perheessä ja siihen, että lapset voivat säilyttää hyvät suhteet kumpaankin vanhempaansa myös avio- tai avoeron jälkeen. Sovittelussa syntyneet lasta koskevat sopimukset vahvistaa lastenvalvoja.

Voit varata ajan soittamalla Perheoikeudellisen yksikön sovitteluun. Ajanvaraus palveluohjaajalta numerosta 040 677 2900 ma-ti ja to-pe klo 9-12. Ajan peruutus myös tähän numeroon.