Talous
Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu pääosin valtion yleiskatteiseen laskennalliseen rahoitukseen. Alueet päättävät itsehallintonsa nojalla rahoituksen käytöstä ja kohdentamisesta. Rahoituksen taso kohdennetaan alueille laskennallisten kriteereiden perusteella ja tarkistetaan vuosittain.
Etelä-Pohjanmaan vuosibudjetti on noin miljardi euroa, josta valtion rahoituksen osuus on 909 miljoonaa euroa. Loppu koostuu asiakasmaksuista ja muista toimintatuloista.
Hyvinvointialueen on laadittava kullekin kalenterivuodelle talousarvio, jonka aluevaltuusto hyväksyy edellisen vuoden loppuun mennessä. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä aluevaltuusto hyväksyy myös taloussuunnitelman kolmeksi tai useammaksi vuodeksi.
Hyvinvointialueen tilikausi on kalenterivuosi. Aluehallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi.
Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu pääosin valtion yleiskatteiseen laskennalliseen rahoitukseen. Alueet päättävät itsehallintonsa nojalla rahoituksen käytöstä ja kohdentamisesta. Rahoituksen taso kohdennetaan alueille laskennallisten kriteereiden perusteella ja tarkistetaan vuosittain.
Etelä-Pohjanmaan vuosibudjetti on noin miljardi euroa, josta valtion rahoituksen osuus on 909 miljoonaa euroa. Loppu koostuu asiakasmaksuista ja muista toimintatuloista.
Hyvinvointialueella on oikeus lisärahoitukseen, jos asukkaiden lakisääteiset perusoikeudet sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen palveluiden osalta vaarantuvat.
Hyvinvointialueen talousarvio laaditaan kalenterivuosittain, ja talousarviovuosi on aina taloussuunnitelmakauden ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen kolmen vuoden ajanjaksolla. Taseen kertynyt alijäämä on katettava kolmen vuoden kuluessa, muutoin valtiovarainministeriö voi käynnistää arviointimenettelyn.
Hyvinvointialueiden investointien määrää ohjataan muun muassa investointisuunnitelman laadintaa koskevilla velvoitteilla sekä lainanottovaltuudella. Hyvinvointialue voi ottaa investointia varten pitkäaikaisen lainan vain silloin, jos valtioneuvosto on antanut siihen valtuuden.
Hyvinvointialueiden rahoituksen on turvattava perustuslain edellyttämällä tavalla riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Hyvinvointialueiden saama valtion rahoitus on yleiskatteista. Hyvinvointialueet voivat siis päättää itse siitä, miten ja mihin rahat käytetään.
Hyvinvointialueen rahoituksen määräytyminen
Rahoitus on myös laskennallista. Laskentamallissa otetaan huomioon useita kriteerejä, joita painotetaan rahoituslaissa määritellyillä osuuksilla:
- hyvinvointialueiden asukasmäärä
- sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarvetta kuvaavat tekijät,
- alueellisia olosuhteita kuvaaviin tekijät,
- kaksikielisyys,
- vieraskielisyys
- saamenkielisyys
- asukastiheys ja
- saaristoisuus.
Lisäksi osa rahoituksesta määräytyy hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kriteerin perusteella. Pelastustoimen rahoitukseen vaikuttavat lisäksi alueelliset riskitekijät. Alueellinen rahoitus lasketaan vuosittain uusimmilla tilastotiedoilla vastaamaan muutoksia kunkin alueen palvelutarpeessa ja muissa olosuhdetekijöissä.
Hallituskatu 20
Hyvinvointialueen on laadittava kullekin kalenterivuodelle talousarvio, jonka aluevaltuusto hyväksyy edellisen vuoden loppuun mennessä.
Talousarvion hyväksymisen yhteydessä aluevaltuusto hyväksyy myös taloussuunnitelman kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen kolmen vuoden ajanjaksolla.
Tasapainossa voidaan ottaa huomioon taseeseen aiemmin kertynyt ylijäämä. Taseeseen kertynyt alijäämä on katettava kolmen vuoden kuluessa, muutoin valtiovarainministeriö voi käynnistää hyvinvointialueen arviointimenettelyn.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvio hyväksyttiin 16.12.2024.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvio hyväksyttiin lopullisessa muodossaan 16.12.2024.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen muutettu talousarvio vuodelle 2024 11.3.2024 (pdf)
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen muutettu talousarvio vuodelle 2024 16.12.2024 (pdf)
Hallituskatu 20
Osavuosikatsaus 1–3 kk/2024 (pdf)
- Osavuosikatsaus 1–3 kk/2024, HR-raportointi (pdf)
- Osavuosikatsaus 1–3 kk/2024, tytäryhtiöt (pdf)
Osavuosikatsaus 1–6 kk/2024 (pdf)
- Osavuosikatsaus 1–6 kk/2024, HR-raportointi (pdf)
- Osavuosikatsaus 1–6 kk/2024, tytäryhtiöt (pdf)
Hallituskatu 20
Hyvinvointialueen tilikausi on kalenterivuosi. Aluehallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi.
Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus (Aluevaltuusto 27.5.2024 § 54) (pdf)
Vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus (Aluevaltuusto 26.5.2025 § 50) (pdf)
Hallituskatu 20
Aluevaltuusto hyväksyi 9.10.2023 uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman (UTV-ohjelma) vuosille 2024-2026.
UTV-ohjelma kokonaisuus pitää sisällään kaksi kokonaisuutta:
- 56 miljoonan euron kustannussäästöt vuosille 2024-2026
- lähes 14 miljoonan euron valtion avustuksen toiminnan vakiinnuttamiseen ja kehittämiseen.
UTV-ohjelman ja kokonaisvaltaisen taloustietoisuuden juurruttaminen organisaatioon käynnistyi koko henkilöstölle ja esihenkilöille suunnatulla Taloustaitaja-valmennuksella. Koulutukset kestivät marraskuusta 2023 maaliskuulle 2024. Yhtenä koulutuskokonaisuutena oli muun muassa UTV-ohjelma.
Koulutuskokonaisuutta seurasivat toimialuekohtaiset Taloustaitaja-tunnit, jotka käynnistyivät huhtikuussa 2024. Toimialuekohtaisissa kuukausittaisissa Taloustaitaja-tunneissa (2 h) käydään läpi toimialueen taloustilanne ja henkilöstöhallinnolliset tunnusluvut.
Toimialuekohtaisia Taloustaitaja-tunteja seuraa kaikille esihenkilöille suunnattu Taloustaitaja-tilaisuus, jossa käsitellään hyvinvointialuetasoinen taloustilanne, keskeiset henkilöstöhallinnolliset tunnusluvut ja ajankohtaiset hankintapalveluiden asiat.
Valtiovarainministeriön muutosohjelmien seuranta
Hyvinvointialue raportoi valtiovarainministeriölle muutosohjelman toteutumisesta valtiovarainministeriöltä saadun aikataulun mukaisesti.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on raportoinut ensimmäisen kerran 15.9.2024. Ensimmäinen raportti kosketti vuotta 2023 ja vuoden 2024 tammi-kesäkuuta.
Hallituskatu 20
Aluehallitus päätti kokouksessaan 21.10.2024 uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman (UTV 2-ohjelman) laadinnan aloittamisesta talouden tasapainottamisen nopeuttamiseksi. Aluehallitus 21.10.2024 § 306 Uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman 2 (UTV 2) laadinta (linkki avautuu uuteen välilehteen).
Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 28.11.2024, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen lainanottovaltuus vuodelle 2025 on 53 840 000 euroa. Valtioneuvoston yleisistunto 28.11.2024 VN 94/2024 (linkki avautuu uuteen välilehteen).
Valtioneuvosto asetti vuoden 2025 lainanottovaltuuden muuttamiselle ehtoja. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tuli laatia talouden tasapainottamisohjelma kertyneiden alijäämien kattamiseen liittyen.
Uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelma 2025–2028 (UTV 2-ohjelma) on rakennettu lainsäädäntö huomioiden seuraavasti:
- tiedoksi saatettavat UTV2-ohjelman operatiiviset toimenpiteet
- aluehallituksen toimivaltuuden piirissä olevat UTV2-ohjelman toimenpiteet
- aluevaltuuston toimivaltuuden piirissä olevat UTV2-ohjelman toimenpiteet: strategiset toimenpiteet, palveluverkkoon liittyvät toimenpiteet, osastokokonaisuuteen liittyvät toimenpiteet, keittiöverkon kehittäminen
- investointiohjelman 2025–2028 päivittäminen UTV2-ohjelman toimenpiteiden mukaiseksi (aluehallitus 25.3.2025)
- valtuutus hakea lisärahoitusta
- oikaisuvaatimus vuoden 2025 rahoitukseen liittyen
- lainanottovaltuusehtojen mukainen yhteisöllisen asumisen suunnitelma.
UTV2-ohjelman toimenpiteistä arvioidut kustannussäästöt vuosina 2025–2026 ovat yhteensä noin 51 miljoonaa euroa.
Hallituskatu 20
Palveluhinnaston mukaisia hintoja käytetään muun muassa:
- hyvinvointialueiden välisessä laskutuksessa
- vakuutusyhtiöiltä perittävän täyskustannuskorvauksen laskutuksessa
- puolustusvoimien laskutuksessa
- hoitonsa itse maksavien ulkomaalaisten potilaiden laskutuksessa
- ulkomaalaisten potilaiden valtionkorvauslaskutuksessa
- turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten täydenkorvauksen laskutuksessa
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluhinnasto 2025 (pdf)
Hallituskatu 20
Lisää tietoa rahoituksesta ja taloudesta
Etsitkö näitä?
Ota yhteyttä
Heli Hämeenniemi
Talouspäällikkö
Talouspalvelut
Controller-palvelut
Arvi Snäll
Talouspäällikkö
Talouspalvelut
Kirjanpitopalvelut
Tiina Lehtinen
Talouspäällikkö
Talouspalvelut
Laskutuspalvelut