Uudenlainen kesätyö yllätti positiivisesti – kokemuksia Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hankkeen sometiimistä

  • Tiedote
  • 12.8.2025 klo 09.45 (Muokattu: 13.8.2025 klo 09.20)

 

Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa –hanke palkkasi lähes kolmekymmentä nuorta kesätöihin esittelemään OmaEP –sovellusta hyvinvointialueen toimipisteisiin ympäri maakuntaa.

Alun perin haimme samaa työtä kuin muutkin Junior Digiagentit.  Saimme kuitenkin positiiviseksi yllätykseksemme tietää, että hakemustemme perusteella meidät oli valittu aivan uudenlaiseen työtehtävään – sometiimiin. Jokainen meistä otti paikan vastaan iloisin ja avoimin mielin. Työn mielekkyys onnistui ylittämään odotuksemme.

Aloitimme kahden viikon kesätyöjakson maanantaina 2.6. perehdytyspäivän merkeissä. Silloin saimme tietoa tulevasta kesätyöstä ja tarkempia ohjeita julkaisujen tekemiseen. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin aika vapaat kädet, mikä oli todella mukavaa. Seuraavan päivän agendamme oli suunnitella kysymykset valmiiksi tulevia haastatteluja varten sekä tutustua käytössämme olevaan editointiohjelmaan.

Kesätyössä uuden oppimista ja mukavia kohtaamisia

Ensimmäisen kesätyöviikon puolivälistä alkaen kiersimme haastattelemassa eri sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisia. Haastattelimme työntekijöitä kukin omalla vuorollamme. Kuvasimme haastatteluista videot ja editoimme ne. Työ oli meille jokaiselle mielekästä ja antoisaa.

Yksikään päivä ei ollut samanlainen, joten tylsää ei ehtinyt tulla. Pääsimme muun muassa vierailemaan Neppi-terveysneuvonta-autossa, joka oli meille kaikille täysin entuudestaan tuntematon käsite. Maakunnassa kiertävässä Neppi-autossa tarjotaan ohjausta ja neuvontaa huumeiden käyttäjille.

Arvokkaan työkokemuksen lisäksi meille jäi käteen paljon hyviä muistoja sekä tärkeää tietoa. Parasta työssämme oli erilaisten ihmisten kanssa työskenteleminen, uuden oppiminen sekä videoiden kuvaaminen. Meidät otettiin avosylin vastaan tähän huippumukavaan työyhteisöön.

Junior Digiagenttien sometiimi kiittää ja kuittaa!

Emma, Ida-Adeliina & Mico

 

Anu Tikkala
Asiakaspalvelujen asiantuntija
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke

Kirsi Mannila
Asiantuntija
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke