Apuvälinepalvelut
Apuvälinepalvelut
Apuvälinepalvelut käsittävät sekä terveyskeskuksen apuvälinepalvelupisteen että erikoissairaanhoidon Apuvälinekeskuksen ja erikoisalojen apuvälinepalvelut. Apuvälinepalvelut sisältävät apuvälinetarpeen määrittelyn lisäksi apuvälineiden sovituksen, luovutuksen, käytön opetuksen, seurannan ja huollon sekä asiakkaan ohjauksen. Apuvälineet myönnetään asiakkaalle henkilökohtaiseen käyttöön. Apuvälinepalvelut ovat asiakkaalle maksuttomia.
Luovutusperusteet
Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden tavoitteena on ylläpitää tai parantaa lääkinnällisin perustein todetun sairauden, vamman tai kehitysviivästymän aiheuttamaa toimintakyvyn alenemaa. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden tarkoituksena on edistää kuntoutumistasi, tukea, ylläpitää tai parantaa toimintakykyäsi jokapäiväisissä toiminnoissa sekä ehkäistä toimintakykysi heikkenemistä.
Apuvälineiden luovutus perustuu Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet –oppaaseen. Apuvälinetarpeen arvioinnissa käytetään aina yksilöllistä harkintaa. Apuvälineiden hankinta perustuu hankintalain mukaiseen kilpailutukseen ja asiakkaalle luovutettavat apuvälineet hankitaan pääosin kilpailutetuista sopimustuotteista.
Apuvälinepalvelussa asiointi
Apuvälinepalvelussa voit asioida ilman ajanvarausta omassa sosiaali- ja terveyskeskuksessa:
- Seinäjoki: ma, ti, to, pe klo 12-14 ja ke klo 12-16.45, kulku Y-talon apuvälinepalvelun toimipisteeseen tapahtuu kiirevastaanoton viereisestä ovesta
- Isokyrö: ma, ke, pe klo 8-9.30
- Alajärvi, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kauhava, Kurikka, Lapua, Teuva: ma-pe klo 8-9.30
Toimintaohjeet
Apuvälinetarpeen ilmetessä ole ensisijaisesti yhteydessä sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinepalvelupisteeseen. Sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinepalvelupisteestä saat perusapuvälineitä joko lyhyt- tai pitkäaikaiseen käyttöön. Perusapuvälineitä ovat esimerkiksi kyynärsauvat, kävelykepit, WC- ja hygienia-apuvälineet, kävelytelineet sekä peruspyörätuolit. Sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinepalveluun et tarvitse lähetettä.
Erikoissairaanhoidon Apuvälinekeskuksesta saat erityisosaamista vaativat apuvälineet, kuten sähköiset liikkumisen apuvälineet, ylä- ja alaraajaproteesit, ympäristönhallintalaitteet sekä tietotekniset ja kommunikoinnin apuvälineet ja vaativat asunnon muutostyöarvioinnit. Erikoissairaanhoidon Apuvälinekeskukseen tarvitset joko lähetteen terveyden- tai sosiaalihuollon ammattilaiselta tai lääkärin tekemän kokonaisapuvälinepalvelulähetteen.
Erikoissairaanhoidon Apuvälinekeskus vastaa liikuntavammaisten lasten ja vaikeasti liikuntavammaisten aikuisten apuvälinepalvelusta sekä liikuntavammaisten lasten ja aikuisten kuntoutusohjauksesta. Kuntoutusohjaukseen et tarvitse lähetettä.
Seinäjoen keskussairaalasta saat myös
- hengityssairaiden apuvälineet (keuhkosairauksien poliklinikka)
- kuulon apuvälineet (korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka)
- näön apuvälineet (Silmäkeskus)
- ja rintaproteesit (kirurgian poliklinikka).
Apuvälineasioissa voit olla yhteydessä kunkin erikoisalan kuntoutusohjaajaan ilman lähetettä. Apuvälinepalvelua saat myös osana eri palvelu- ja hoitoketjuja, jolloin osastoilla ja poliklinikoilla työskentelevät terveydenhuollon ammattilaiset arvioivat apuvälinetarpeesi.
Hallituskatu 20
Hyvinvointialue omistaa kaikki asiakkailleen lainaamat apuvälineet. Apuvälineen käytön päätyttyä sinun on palautettava apuväline lainaussopimuksessa mainitun sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinepalvelun toimipisteeseen tai apuvälineen luovuttaneen erikoisalan toimipisteeseen. Palauta apuväline puhdistettuna ja apuvälineen käyttäjän yhteystiedoilla varustettuna. Apuvälineet, joita ei tarvitse palauttaa luovutetaan asiakkaalle omaksi.
Hallituskatu 20
Apuvälineen kuljetus on ensisijaisesti asiakkaan vastuulla. Hyvinvointialue vastaa suurten ja painavien apuvälineiden, kuten sähkösäätöisten sänkyjen kuljetuksista.
Hallituskatu 20
Asiakkaan vastuulla on apuvälineiden päivittäiset pienet huoltotoimenpiteet, kuten apuvälineen puhdistus ja rengaspaineista huolehtiminen. Korjaus- tai huoltotarpeen ilmetessä sinun tulee olla yhteydessä apuvälineen luovuttaneeseen tahoon. Pääsääntöisesti perusapuvälineet huolletaan apuvälinepalvelupisteiden toimesta sosiaali- ja terveyskeskuksissa ja erityistä osaamista vaativat apuvälineet joko Apuvälinekeskuksessa tai apuvälineen luovuttaneen erikoisalan järjestämänä.
Hallituskatu 20
Muuta
Erityisjalkineiden, -pohjallisten ja yksilöllisten ortoosien tarve arvioidaan hoitovastuun mukaisesti joko erikoissairaanhoidossa tai perusterveydenhuollossa.
Peruukkia varten tarvitset hoitavalta taholta apuvälinepäätöksen tai palvelusetelin. Erikoissairaanhoidon hoitovastuulla olevat asiakkaat saavat näihin liittyvät apuvälinepäätökset hoitavan yksikön kautta. Muussa tapauksessa apuvälinepäätöksen/palvelussetelin saat sosiaali- ja terveyskeskuksen kuntoutustyöryhmän päätöksellä.
Hallituskatu 20
Vammaispalvelulain mukaisista asunnon muutostöistä sekä välineistä ja laitteista vastaa vammaispalvelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat hyvinvointialueella. Sosiaalihuoltolain mukaisista pienistä asunnon muutostöistä vastaa Ikäihmisten asiakasohjausyksiköt. Lisätietoa ja yhteystiedot löydät vammaispalveluiden ja ikäihmisten palveluiden sivulta.
Hallituskatu 20
CPAP-laitteiden huolto
CPAP-laitteet huolletaan keskussairaalan laitehuollossa, ota yhteys keuhkopoliklinikalle.
Mistä saan lainaani kyynärsauvat?
Kyynärsauvat voit lainata sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinepalvelupisteestä. Ole yhteydessä oman kuntasi sosiaali- ja terveyskeskuksen apuvälinepalvelupisteeseen.
Hoitotarvikejakelusta saatavat tuotteet?
Hoitotarvikejakelusta luovutetaan esimerkiksi haavanhoitotuotteita, katetreja, vaippoja, avanne-tuotteita, virtausmittareita ja happirikastimen tarvikkeita. Hoitotarvikejakeluun tarvitset lääkärin lähetteen.
Saanko ostaa apuvälineitä?
Hyvinvointialueen toimipisteissä ei myydä apuvälineitä. Apuvälineet ovat asiakkaalle maksuttomia ja perustuvat tarvearvioon. Lisätietoja löydät Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet –oppaasta.
Apuvälineitä myydään kuluttajille useimmissa marketeissa sekä erilaisissa apuvälineyrityksissä.
Hallituskatu 20
Yhteystiedot
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Erityisosaamista vaativat apuvälinepalvelut, Apuvälinekeskuksen sihteeri, Seinäjoki
Apuvälinekeskuksen ajanvarauksen puhelinasiointi.
Puhelin
Soittoajat
ma
08:00-13:00
ti
08:00-13:00
ke
08:00-13:00
to
08:00-13:00
pe
08:00-13:00
Erityisosaamista vaativat apuvälinepalvelut, Apuvälinekeskuksen huolto
Erityisosaamista vaativien apuvälineiden huolto.
Puhelin
Soittoajat
ma
09:00-13:00
ti
09:00-13:00
ke
09:00-13:00
to
09:00-13:00
pe
09:00-13:00
Erityisosaamista vaativat apuvälinepalvelut, Apuvälinekeskuksen neuvonta, Seinäjoki
Apuvälinekeskuksen neuvontapuhelin.
Puhelin
Soittoajat
ma
09:00-13:00
ti
09:00-13:00
ke
09:00-13:00
to
09:00-13:00
pe
09:00-13:00
Silmäkeskus apuvälinepalvelut ja kuntoutusohjaus
Silmäkeskuksen apuvälinepalvelujen ja kuntoutusohjauksen puhelinasiointi.
Puhelin
Kuulokeskus apuvälinepalvelut lapsille ja nuorille
Kuulokeskuksen apuvälinepalvelujen puhelinasiointi.
Puhelin
Kuulokeskus apuvälinepalvelut aikuisille
Kuulokeskuksen apuvälinepalvelujen puhelinasiointi.
Puhelin
Silmäkeskus apuvälinepalvelut, sihteeri
Silmäkeskuksen apuvälinepalvelun ajanvarausmuutoksiin liittyvä puhelinpalvelu.
Puhelin
Soittoajat
ma
07:00-15:00
ti
07:00-15:00
ke
07:00-15:00
to
07:00-15:00
pe
07:00-15:00
Kuulokeskus, kuulokojeiden korjaus
Kuulokeskuksen apuvälinepalvelujen puhelinasiointi.
Puhelin
-
Takaisinsoittojärjestelmä
+358 64154543
Soittoajat
ma
08:00-14:00
ti
08:00-14:00
ke
08:00-14:00
to
08:00-14:00
pe
08:00-14:00
Keuhkosairauksien poliklinikan sairaanhoitajien / unihoitajien puhelinasiointi.
Uniapnean hoitoa koskevat kysymykset.
Puhelin
-
Takaisinsoittopalvelu
+358 64154824
Soittoajat
ma
07:00-13:00
ti
07:00-13:00
ke
07:00-13:00
to
07:00-13:00
pe
07:00-12:00
Kuulokeskus apuvälinepalvelut, sihteeri
Kuulokeskuksen apuvälinepalvelujen puhelinasiointi.
Puhelin
Soittoajat
ma
08:00-14:00
ti
08:00-14:00
ke
08:00-14:00
to
08:00-14:00
pe
08:00-14:00
Kirurgian poliklinikka apuvälinepalvelut (rintaproteesit), asiantuntijahoitaja
Kirurgian poliklinikan rintaproteeseihin liittyvän apuvälinepalvelun puhelinasiointi.
Puhelin
Soittoajat
ma
08:00-09:30
ti
08:00-09:30
ke
08:00-09:30
to
08:00-09:30
pe
08:00-09:30
Keuhkosairauksien poliklinikan sairaanhoitajan / kuntoutusohjaajan puhelinasiointi
Happirikastin- ja kaksoispaineventilaattorihoitoa sekä lääkesumuttimen käyttöä koskevat kysymykset.
Puhelin
Soittoajat
ma
09:00-14:00
ti
09:00-14:00
ke
09:00-14:00
to
09:00-14:00
pe
09:00-14:00
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Sosiaali- ja terveyskeskusten fysioterapian ja apuvälinepalvelun puhelinasiointi
Fysioterapiaan, apuvälinepalveluun ja ajanvaraukseen liittyvä asiat
Puhelin
-
Seinäjoki, Isokyrö
+358 444181888 -
Alajärvi, Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi, Lapua, Vimpeli
+358 406165880 -
Ilmajoki, Isojoki, Jalasjärvi, Karijoki, Kauhajoki, Kurikka, Teuva
+358 406165890
Soittoajat
Aikojen peruutukset ja siirrot
ma
07:00-12:00
ti
07:00-12:00
ke
07:00-12:00
to
07:00-12:00
pe
07:00-12:00
Fysioterapiaan ja ajanvaraukseen liittyvät asiat. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä.
ma
07:00-14:00
ti
07:00-14:00
ke
07:00-14:00
to
07:00-14:00
pe
07:00-14:00
Apuvälinepalvelu. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä.
ma
08:00-09:30
ti
08:00-09:30
ke
08:00-09:30
to
08:00-09:30
pe
08:00-09:30
Toimipisteet
Puhelinnumerot
Alavuden apuvälinepalvelut
Alavuden apuvälinepalvelun puhelinasiointi.
Puhelin
Soittoajat
ma
12:00-13:00

Sosiaali- ja terveyskeskuksen fysioterapian ja apuvälinepalvelun puhelinasiointi, Isokyrö
Fysioterapiaan, apuvälinepalveluun ja ajanvaraukseen liittyvä asiat
Puhelin
-
Seinäjoki, Isokyrö
+358 444181888

Kuortaneen apuvälinepalvelut
Kuortaneen apuvälinepalvelun puhelinasiointi.
Puhelin
Soittoajat
ma
08:00-16:00

Ähtärin apuvälinepalvelut
Ähtärin apuvälinepalvelun puhelinasiointi.
Puhelin
Soittoajat
ma
12:00-13:00
ti
12:00-13:00
ke
12:00-13:00
to
12:00-13:00
pe
12:00-13:00