Priima Butti! – Silta työelämään!
Priima Butti! on ESR+ -rahoitteinen romanihanke, joka toteutetaan 1.5.2025-31.3.2028. Rahoittajana toimii Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Hankkeen päätavoitteena on
- Edistää eteläpohjalaisten romanitaustaisten henkilöiden työllistymistä ja koulutukseen hakeutumista mentoroinnin avulla
- Vahvistaa alueen romaniväestön aktiivista toimijuutta ja osallisuutta
- Kulttuurisensitiivisten ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittäminen
- Lisätä romanikulttuuritietoisuutta.
Ensisijaisena kohderyhmänä ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevat romanitaustaiset henkilöt.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Lakeuden Romanit Ry:n kanssa. Hankkeessa ovat osallisena hyvinvointialueen lisäksi muut julkiset toimijat, kuten työllisyysalueet, kunnat, koulutus- ja työllisyyspalveluiden tuottajat, seurakunnat ja yritykset.
Hankkeen aikana tullaan lisäämään romaniväestön tietoutta erilaisista koulutusmahdollisuuksista ja työelämästä henkilökohtaisen mentoroinnin avulla sekä erilaisten tapahtumien muodossa.
Samalla edistetään romaniväestön työllistymismahdollisuuksia lisäämällä romanikulttuuritietoutta sekä vahvistamalla työnantajien, viranomaisten ja romanien välistä vuorovaikutusta.