Vammaispalveluiden kehittäminen

Kuvassa aikuinen opastaa lasta pöydän äärellä selviytymään jostain arjen toimintaan liittyvästä haasteesta.

Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hankkeessa kehitetään vammaispalveluja vastaamaan koronapandemian myötä esiin nousseisiin haasteisiin ja muuttuneisiin tarpeisiin. Tavoitteena on parantaa palveluiden saavutettavuutta, sujuvuutta ja yhdenvertaisuutta sekä vahvistaa ammattilaisten osaamista digipalveluissa.

Digipalvelut tulevat vahvasti osaksi arkea myös vammaispalveluissa kivijalkapalveluiden rinnalle. Hankkeessa kehitetään hyvinvointialueen digipalveluita yhteistyössä mm. tietohallinnon, viestinnän ja eri palvelujen kanssa. Hyvinvointialueen digipalvelut on tarkoitus koota yhteen sekä sitä kautta tukea sujuvampaa ja helpompaa asiointia. Kehittämistyössä kiinnitetään erityistä huomiota palveluiden saavutettavuuteen, selkeään kieleen ja käyttäjäystävällisyyteen. Digipalveluiden tarkoituksena on täydentää perinteisiä palveluja, ei korvata niitä.

Hankkeessa tunnistetaan myös digipalveluihin liittyvät haasteet, sillä monet palvelut edellyttävät digitaalista osaamista, toimivia välineitä ja vahvaa tunnistautumista. Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke panostaa digitukeen sekä ammattilaisille että asiakkaille, jotta digipalveluiden käyttö olisi mahdollisimman sujuvaa ja yhdenvertaista.

Omaishoidon osalta hankkeessa kehitetään koulutus- ja ohjausmateriaalia yhteistyössä hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin kanssa. Lisäksi omaishoitajille järjestetään vuosittain koulutuksellinen tilaisuus. Kehittämistyön pohjaksi toteutetaan kysely, jonka avulla kartoitetaan omaishoitajien arjen tarpeita ja tuen tarvetta.

Digitaalinen puolesta asiointi nousee hankkeessa merkittäväksi kehittämisteemaksi. Hankkeessa edistetään avustettua puolesta asiointia alueella yhteistyössä Digi- ja väestötietoviraston kanssa, jotta asiointi olisi helpompaa niille henkilöille, jotka tarvitsevat tukea digipalveluiden käyttämiseen.


Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa –hanke