Vanhusneuvosto

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvosto

Vanhusneuvosto on hyvinvointialueen lakisääteinen vaikuttamistoimielin. Lain hyvinvointialueesta (611/2021) 32 §:n mukaisesti aluehallituksen tulee asettaa ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto.  Vanhusneuvostosta säädetään myös laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012).

Lain hyvinvointialueesta 32 §:n mukaan vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vaikuttamistoimielimet tulee myös ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella. Aluehallituksen on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä.

  • Vanhusneuvoston tehtävänä on vaikuttaa hyvinvointialueen suunnitteluun, päätöksentekoon ja seurantaan.
  • Vanhusneuvosto osallistuu valmisteluun koskien hyvinvointialueen suunnitelmia toimenpiteitä ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi.
  •  Vanhusneuvosto osallistuu vuosittain hyvinvointialueella tehtävään arviointiin koskien iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävyyttä ja laatua alueella.
  • Vanhusneuvosto vaikuttaa aloittein, lausunnoin ja kannanotoin hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vanhusneuvosto arvioi olevan merkitystä ikääntyneen väestön ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta.
  • Vanhusneuvosto kehittää ja edistää osaltaan ikääntyneiden osallistumisen ja kuulemisen mahdollisuuksia hyvinvointialueella.

Vanhusneuvoston puheenjohtajana nykyisellä valtuustokaudella toimii Paavo Latva-Rasku, varapuheenjohtajana Reijo Pitkäkoski ja sihteerinä Sue Rautanen, hallinnon sihteeri.

Joupin neuvola

Hallituskatu 20